Parhaiden markkinointikanavien valitseminen
Royal Ravintolat Oy
Royal Ravintolat Oy on alansa suurin yksityinen yritys Suomessa. Yhtiöön kuuluu tällä hetkellä 19 toimipisteessä 25 ravintolaa, jotka yhdessä työllistävät ympäri vuoden Helsingissä noin 500 henkilöä. Yhtiön liikevaihto on tänä vuonna noin 58 miljoonaa euroa. Royal Ravintolat Oy:n uusimpaan projektiin kuuluu Unioninkatu 17-kiinteistön muutos hotellitiloiksi vuoden 2008 aikana. Hotel Haven avataan helmikuussa 2009.
Toimivan marketing mixin löytäminen
Royal Ravintoloissa Snoobi-seurantajärjestelmä otettiin käyttöön helmikuussa 2007 pääasiassa Google-mainonnan seurantaan. Pääkäyttäjänä on Key Account Manager Roni Saari, muille yrityksen johtoryhmän jäsenille sekä markkinoinnista vastaaville järjestelmä toimittaa viikoittain automaattisen sähköpostiraportin.
Snoobi-kävijäseurantaa käytetään pääasiassa markkinointikanavien seurantaan. Tällä tavoin pystytään todentamaan mm. ovatko esimerkiksi Google-mainonta ja sähköpostikampanjat tuottaneet minkä verran liikennettä eri sivuilla, mm. pöytävarauksissa. Seurannan avulla saadaan kohdennettua tietoa markkinointitoimenpiteiden tehokkuudesta ja kannattavuudesta. Saatua tietoa hyödynnetään markkinointitoimenpiteissä, niitä voidaan esimerkiksi haluttaessa kohdistaa tietylle käyttäjäryhmälle, kuten vaikkapa säännöllisesti tietyillä sivuilla käyville yrityksille.
Kokonaisvaltainen käsitys Internet-toiminnasta
Myös kävijöiden käyttäytymistä ja kiinnostuksen kohteita Internet-sivuilla seurataan Snoobin avulla. Tämä tieto tukee kampanjoiden suunnittelua sekä itse Internet-sivujen kehittämistä niin markkinoinnin, myynnin kuin teknisen toimivuuden kannalta.





